Limingassa asennettiin Pipelifen maalämmön Kokoomakaivo Dueta Sikla-konsernin uuden elementtitehtaan maalämpöjärjestelmään. Tuote valittiin asennuskohteeseen yhteispäätöksellä.
- Jokainen työnjohtaja sai sanoa oman mielipiteensä ja kertoa kokemuksensa eri tuotteista, kertoo asennuskohteen työnjohtaja Juha Ruotsalainen Rototec Oy:stä.
- Suurin syy miksi päädyimme Kokoomakaivo Duetaan oli se, että pääsimme itse vaikuttamaan ja kehittämään tuotetta meille sopivaksi. Ne olivat sellaisia pieniä muutoksia, mitkä vaikuttavat asennustyön mukavuuteen ja käytännöllisyyteen, Ruotsalainen jatkaa.
Kokoomakaivo Dueta saa kiitosta myös asennettavuudesta.
- Kaivo oli helppo ja kevyt asentaa. Kaivossa on hyvät virtausmittarit, ne oli helppo säätää, Ruotsalainen kertoo.
Pipelifen tuotepäällikkö Mika Ervasti valottaa tuotteen syntyä.
- Kaivo suunniteltiin kokonaan yhteistyössä asiakkaan kanssa parhaan lopputuloksen saamiseksi. Käytännössä asiakas suunnitteli koko tuotekokonaisuuden kanssamme ja me toteutimme sen, Ervasti kertoo.
Lisätietoa