Lapuanjoessa sijaitsevan Poutun säännöstelypadon viereen on juuri valmistunut uusi kalatie. Hanke toteutettiin yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen, Kone-Kovera Oy:n ja Pipelifen kanssa. Kalatien rakentaminen oli teknisesti vaativa projekti, mutta lopputulos on parempi kuin osattiin alkujaan edes odottaa. Nyt vaelluskalat pääsevät kulkemaan sujuvasti yläjuoksuun pohjapadon ohi.
Poutun säännöstelypato sijaitsee noin kolme kilometriä Lapuan keskustasta alavirtaan. Pato on rakennettu vuonna 1991.
– Pato pitää veden pinnan tasaisena, estää rantavyörymiä ja mahdollistaa alueella kaikenlaista virkistyskäyttöä, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija ja kalatien rakennusprojektin valvonnasta vastannut Pekka Hyytiäinen.
Poutun kalatien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat yhdessä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, maanrakennusurakoitsijana toiminut Kone-Kovera Oy ja tarvittavat rumpuputket toimittanut Pipelife. Putkena käytettiin halkaisijaltaan 1600 millin kierresaumaputkea.
– Pipelife valikoitui tähän hankkeeseen toimittajaksi, koska heillä oli suunnitteluosaamista sekä tietoa putken mahdollisista materiaaleista ja toteutustavoista. Saimme yhdessä hyvät kompromissit kehitettyä, kertoo Kone-Kovera Oy:n Jarkko Yli-Kojola.
– Tässä on yhteensä noin 40 metriä pitkä, neljästä palasta koostuva kierresaumaputkesta valmistettu kalatie, jonka sisällä on viiden metrin välein muovilamellit, jotka pitävät putken paikallaan, kun sinne on viety eri kokoista kivimateriaalia. Kivimateriaalin avulla kaloille on pyritty rakentamaan mahdollisimman paljon luontaisia vastaavat olosuhteet. Lisäksi tässä on kolme kappaletta valaistuskaivoja, jotka luovat putkeen vielä hieman enemmän luontaisen kaltaiset olosuhteet, kertoo Pipelifen tuotepäällikkö Joni Vihanta.
Kalatien rakentaminen oli projektina kohtuullisen vaativa, sillä töitä tehtiin joen rannassa, missä maaperä oli kaivuualueella varsin pehmeää.
– Tänne on tehty vähän pontitusseiniä ja kaikkea muuta. Olemme kaivaneet 4-5 metrin syvyyteen ja osin vähän syvempäänkin. Nyt voi todeta, että olemme onnistuneet: putki on paikallaan ja vesi virtaa, Yli-Kojola iloitsee.
Rakennusprosessin aikana tulvat ovat ehtineet käydä jo korkealla, jonka jälkeen vesi on laskenut parisen metriä. Kaikki kanavan luiskat näyttävät hyvin siisteiltä vielä senkin jälkeen, kun ne ovat olleet veden alla. Voidaan siis todeta, että vaativuudestaan huolimatta projekti onnistui kokonaisuutena oikein hyvin.
– Vesi virtaa siististi ja kaikki näyttää kalatalousasiantuntijoidenkin mukaan olevan hyvällä mallilla. Äsken jo näimme tuolla putken päässä sekä lahnaa että ahventa. Kyllä täällä siis on kaloja jo noussutkin, Yli-Kojola hymyilee pian kalatien avaamisen jälkeen.
Lopputulos on todellakin hieno. Kaikki suunnitteluun ja rakentamiseen osallistuneet voivat olla tyytyväisiä siihen, millainen valmiista kalatiestä lopulta tuli.
– Kalatien rakentaminen oli tärkeää, jotta vaelluskalat pääsevät yläjuoksuun tämän pohjapadon ohi. Oman näkemykseni mukaan lopputulos on erittäin hyvä. Ympäristö on upea – tässä lakeuksien keskellä on joki, jossa virtaa tuhansia kuutiometrejä vettä minuutissa. Kalatien ympärille on syntynyt todella hieno uoma. Onhan tämä hieno hanke olla mukana, Vihanta iloitsee.
– Lopputulos näyttää oikeastaan paremmalta kuin osasimme odottaa. Putkirakenne vaikuttaa hyvältä ja toivomme, että siitä tulisi sellainen, mitä voidaan monistaa myös muihin kohteisiin, Hyytiäinen summaa.
Lisätietoa