Pipelife myyntitiimi vahvistui uusien osaajien liittyessä joukkoon. Uusien nimitysten myötä Pipelife vahvistaa asemaansa vesihuollon kumppanina. Koko myynnin yhteystiedot löydät täältä.
Uutena vesihuollon avainasiakaspäällikkönä aloitti maaliskuussa Jaakko Kiiskilä. Jaakolla on kertynyt kokemusta vesihuollon parista parikymmentä vuotta, joista viimeiset kymmenen vuotta on kulunut pumppujen ja pumppaamoiden parissa.
– Odotukset uudesta pestistä ovat todella korkealla. Pipelife tuotemerkkinä ja talona on tuonut aina hyvin positiivisen fiiliksen. Kumppanina paras ei ole höpöpuhetta, vaan todella vakavasti otettava lause, joka pitää paljon sisällään, toteaa Jaakko.
Vesihuoltotiimin uutena myynnin teknisenä tukena aloitti maaliskuussa Ari Vuorinen. Arilla on kertynyt työkokemusta noin 15 vuoden ajalta niin varastoinnin, oston, logistiikan kuin myynnin tuen tehtävistä.
– Odotan tulevaisuudelta mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä todella merkityksellisellä vesialalla. Pipelifen arvot ja niiden noudattaminen antaa varmasti upean työympäristön oppia uutta ja toimia hyvässä yhteistyössä mukavien työkavereiden kanssa, kertoo Ari.
Lisätietoa