hiilineutraalimpaa kaukolämmöntuotantoa aurinkosähköllä

24. huhtikuuta 2024 | 2 min

Huhtikuun alkupuolella Limingan Ruotsinojalla asennetaan täyttä vauhtia kaapelinsuojaputkia kevätauringon sulattamaan maahan. Noin 13 hehtaarin kokoiselle peltoalueelle on rakentumassa Suomen ensimmäinen kaukolämpöverkkoon kytkettävä aurinkovoimala.

Oulun Seudun Sähkö ja Oomi Solar ovat tehneet sopimuksen paneeliteholtaan 9,5 megawatin aurinkovoimalan rakentamisesta Limingan Ruotsinojalle. Voimala tullaan liittämään Limingan kaukolämpöverkkoon. Voimalan tuotanto vastaa keskimäärin noin 500 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

–        Itse aurinkopuistoon tulee 13 000 kaksipuoleista 700W aurinkopaneelia, jotka ottavat säteilyä vastaan molemmin puolin. Etenkin tällaisissa maa-asenteisissa voimaloissa on hyvä, että paneelin takaosakin on irti maasta, jolloin myös hajasäteily saadaan hyödynnettyä, kertoo Oomi Solar Oy:n projektipäällikkö Matias Ristimella.

Kohteeseen valittiin kaapelinsuojaputket, kaapelikaivot sekä UV-suojatut sähköasennusputket Pipelifen valikoimasta. Pipelife valikoitui kumppaniksi aiempien kokemusten perusteella. Valintaan vaikutti myös kilpailukykyinen hinta. Pipelifen sähkötuotteiden ratkaisumyyjä Tuomo Savolainen sekä tuotepäällikkö Vesa Juka olivat isona apuna tuotevalinnoissa.

–        Ennen tilausta kävimme Tuomon ja Vesan kanssa läpi ajattelemaamme ratkaisua ja saimme heiltä ehdotuksia, joilla saatiin suoraan kustannussäästöjä, kiittelee Ristimella.

yhteistyö ja avoin kommunikaatio avainasemassa

Yhteistyöllä ja avoimella, molempia hyödyttävällä kommunikaatiolla on suuri merkitys isojen projektien onnistumisessa. Kumppanin tuotteista tarjoama asiantuntemus sekä korvaavista tuotteista kertominen vahvistaa luottamusta puolin ja toisin.

–        Meille on tärkeää löytää asiakkaan kohteeseen aina paras mahdollinen ratkaisu. Tässä kohteessa pystyimme tarjoamaan asiakkaalle kustannustehokkaampaa kokonaisuutta alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, mikä luonnollisesti ilahdutti asiakasta. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä, toteaa Pipelifen sähkötuotteiden ratkaisumyyjä Tuomo Savolainen.

Asennustyöt ovat sujuneet ilman suurempia ongelmia. Projektin toteutuksessa on kuunneltu sekä kumppanilta että asentajilta tulleita muutosehdotuksia. Maahan asennettavat kaapelinsuojaputket vaihdettiin soveltuvin osin taipuisasta jäykkään nopeuttamaan ja helpottamaan asennusta sekä parantamaan kestävyyttä.

–        Meillä on rakentamisen, pitkäikäisyyden ja huollettavuudenkin kannalta toive, että putket saadaan kaivettua maahan. Ettei tarvis alkaa rakentamaan mitään kaapelisiltoja tai käytäviä. Suunnittelun ja rakentamisen kannalta tällainen peltoalue on aivan täydellinen. Valmiit tiet, pohjat ovat hyvät ja ojat valmiina. Ei ole kuin tehdä pois, summaa Ristimella.

Oulun Seudun Sähkön ja Oomi Solarin sopimus kattaa myös muita voimaloita Oulun ympäryskuntien alueelle. Limingan aurinkovoimalan on tarkoitus valmistua loppusyksystä 2024.

Katso kaikki kohteen kuvat

Kohteen tiedot

Kohde: Aurinkovoimala, Liminka

Tukkukumppani Sonepar

Urakoitsija Oomi Solar Oy

Loppuasiakas Oulun Seudun Sähkö

Jaa sivu:

Lisätietoja

Contact images FI

Tuomo Savolainen

Ratkaisumyyjä, sähkö

+358405543688

Lataukset

Tutustu Pipelifen materiaaleihin. Jos et löydä etsimääsi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Tuotteet

Pipelifen tuotevalikoima on nähtävillä tuotetietokannassa.

Usein kysyttyä

Olemme koonneet vastaukset usein kysytyille kysymyksille.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä